1
Lentoasema

Perheen kanssa reissuun muutaman vuoden tauon jälkeen😍

Herätys olis epäinhimilliseen aikaan, jos olis mennyt nukkumaan. Mutta kun lähtö on vähän yli puolen yön, niin ihan suosiolla pysyn hereillä.

Klo 00:10 starttaa Maijan auto ja suuntaa auton keulan kohti Kangasalaa. Noudan Tommin, Jonnan ja Julian mukaan.

Matka sujui joutuisaan ja Julia nukku koko matkan.

Nyt on lähdön tunnelmaa ja ilma trooppisen kuuma klo 02:30 yöllä.

Saavutettiin muu ryhmä. Pasi oli fiksuna ottanut puntarin, niin suoritettiin nopea (ja hikinen) punnitus. Ihan vähän vaan piti siirtää laukusta toiseen.

Ohjeiden mukaan saavuttiin kentälle vähintään 2,5 tuntia ennen. Päästiin jonon kärkeen ja taidettiin herättää vähän närää kanssamatkustajissa, mutta pitäähän lapsia viihdyttää😂

Tsekkaus ei todellakaan alkanut 2,5 tuntia ennen, mutta saatiin liput ja laukut ruumaan.

Ekaa kertaa pääsin uusiin hienoihin myllyihinsä tarkastettavaksi ja tokihan se minun laukku joutui tarkempaan syynäykseen. Unikoneen johto ei ollut maailmalle tuttu.

Kentällähän ei ole mikään paikka auki yöllä. Ensimmäiset avautuu 5 ja 5:30

Oak Barrel = kiinni 😳😱😱

Olipahan aikaa kuvata hienoa auringon nousua.

Pienillä ihmisillä virtaa riitti yölläkin.

Koneeseen kun päästiin ja saatiin vähän evästä, saapui sitten uni pienille ja vähän isommillekin.

Suvun pienimmäinen on imenyt reissuveren jo äidinmaidossa. Ei mitään kitinää, kaikki kiinnostaa ja saa aina leveän hymyn aikaiseksi.

Tuo vähän isompi pieni on niin odottanut matkaa. Uimista ja vapautta😂😍☀️ kokenut reissaaja jo.

Tervetuloa jo lentokentältä. Saatiin Hanian ainoa taksi jossa turvaistuin (ja ihan sattumalta). Meillä myös autossa hyvä ilmastointi. Yhdessä toisessa oli kuulemma vähän märkä matka.

Pienen säädön jälkeen saatiin kaikille sopivat huoneet. Lapselliset mummun ja papan viereen vähän kauemmas altaalta ja me yökukkujat altaan viereen.

Kauhea vaikeus heti, että kummalla puolella sitä nukkuis🤔 (otin oikean)

Kiva kylppäri.

Söpö (kuuuma) parveke.

Kamat kaappiin ja rasvaus. Lounaan kautta altaaseen.

Alueella kolme allasaluetta. Tämä on ihan ikkunan alla ja ympärillä ravintolat, baari, bilis ja illan esiintymislava.

Päivä sujui kivoissa vesileikeissä.

Unohtamatta tuiki tärkeää nestetasapainoa!

Perheen naiset, Maija on mukana, kun otti kuvan😀

Lilluttelua lastenaltaassa

Palloilua isommassa. Kyllä se pallo parhaillaan pysy ilmassa useamman käsien ajan😂 Viikko kun harjoitellaan niin hyviä meistä tulee😁

Siskon kanssa pina coladat!

Sovittiin dinneriajaksi koko viikolle klo 19:00

Viiden jälkeen vähän puhki jo eli pesulle ja vaatteiden vaihtoon. Pienen hetken makoilin sängyllä ja luin, niin ihan väkisin meni silmät kiinni. Piti sijoittautua söpölle terassille lukemaan.

Luulin olevani ensimmäinen, mutta kyllähän nämä on aina😍 pikku tietovisa illallista odotellessa.

Kyllä on muuten hyvät sapuskat. Ihan liikaa valinnan varaa.

Jälkkäri herkkuja

Ribsit oli parhaita

Pienen iltalenkin tein ja kävin kävelemässä ympäri hotellin pihaa. Tää on kyllä kiva. Matalia rakennuksia. Kivoja sisäpihoja, kukkasia, etelän tunnelmaa!

Tuossa alhaalla oikealla alimmainen ovi johtaa minun huoneeseen.

Kukkaset on kyllä upeita ja jos tähän saisi äänen, niin kaskaiden musisointi on huumaavan kovaäänistä.

Vähän yli yhdeksän silmäluomet ei enää pysynyt auki eli tarinaa kirjoitin vasta aamulla!

PS. Kävin ostaan meille oman pallon, että päästään harjoittelemaan.

2
TUI SUNEO Althea Village

12 tunnin unet😳😱

No hyvää se vaan teki. Päälle rauhallinen herääminen ja hidas aamupala ja eilisen päivän kirjoitus journoon.

Olin siis porukan unikeko. Muut jo altaalla (tänään se toinen allas) kun sinne viimein kymmenen jälkeen saavuin.

Enkä edes menny altaaseen vaan salille💪

Seurakseni sain Iivarin. Kaikki neljä laitetta kokeilin. Polkupyörä ja stepperi oli vähän mitä sattuu…

Mutta näillä käsijutuilla ja tällä massalla liikkeet oli ihan tehokkaita😀 jospa huomenna kävis uudelleen. Iivari tsemppas ja näytti esimerkkiä hyvin!

Viereisellä leikkipaikalla mummu ja Julia oli päätynyt kiikkuun (😳😂)

Veli ja sen sisko😍

Onko söpömpää?

Tämä päivä kului taas niin sujuvasti altaassa. Tai sen reunalla.

Sukukokous

Äiti ja tytär

Pojat puhuu vanhoista lomista ja Kreetan jalkapallokentistä. Tommi bongas kentän jossa ollaan oltu vissiin 25 vuotta sitten.

Paras maalivahti ikinä☝️⚽️ Toiseks jää Buffon tai Donnarumma

Pienen tirpan varastin ja lähdettiin vaunuilleen hotellin ulkopuolelle. Iloinen pärinä kuului vaunuista, kun hurautettiin mäkeä alas. Puolivälissä mäkeä löydettiin puoti, josta ostettiin pieni lelu viihdykkeeksi. Mieleen tuli, että piti niitä uimavaippoja hankia, niin kysyinpä mistä niitä löytäisi. Ystävällinen lady tuli ulos asti näyttämään mahdollisen kaupan sijaintia. No siellä oli jo vanhemmat käyneet (ei ollut siellä), niin poikettiin vieressä olleeseen Lidliin. Ei ollut sielläkään, mutta hyvä ilmastointi, niin saatiin viilennystä. Matka jatkui kadun vartta ja aina kun tien pinta oli rosoinen, vaunuista raikasi iloinen pärinä😀. Jano tässä kuumuudessa tulee, joten seuraava ison krääsäkaupan kohdalla poikettiin sisään ja vesipullo kainaloon. Päätin kuitenkin kassalla kysyä, että olisko ”swimmingpantsejä” ja yllätykseksi vastaus oli, että juu löytyy S,M ja L kokoa. Onnellisena jatkettiin matkaa.

Loppupäivä sitten menikin sujuvasti taas altaassa.

Ja mikä jottei, hyvää seuraa ja hyvää juomaa😍

Toiset osaa kyllä ottaa rennosti.

Kello on viis ja ehdin heittäytyen lepotuoliin.

Onhan tää kivaa👍

Kuudelta pitää lähteä valmistautuun dinnerille.

Suihkuun ja aftersun.

Hetken ehtii vielä lukea parvekkeella kirjaa.

Drinkit ennen syömistä!

GT joka melkein maistuu oikealta😁

Kyllä oli taas hyvät sapuskat. Lammas oli taas hitsin hyvää. Minä joka en niin paljoa lampaasta pidä, niin olen jo kahtena iltana syönyt lammasta ja erinomaista sellaista.

Sovittiin, että ruuan jälkeen bilistä. Pöytä varattu joten pakko odotellessa ottaa juomaa.

Kuoharia ja gt:tä

GT ja GT - mutta nyt en keksi mikä tuo keltainen on🤔

Kaikki juomat loppu😳

Kovat taistelut jonkun jutun kanssa, vähän kuin Pokémon, mutta ei se. Täytyy huomenna kysyä mikä niitten nimi oli…. Se oli Babucan😂

Janne ja Pasi eläytyi ensimmäisessä taistelussa. Maija seuraavassa ja …

….Tommi oli niin nopea, että ei oikein kuvaan saanut.

Kaikki ottelut voitti kuitenkin tuo punapaitainen nuori mies.

Vihdoin bilisböytä vapautui ja päästiin kisaamaan. Ammattilaiset aloitti. Pöytäkin oli melkein hyvä.

Tarkkaa puuhaa tää peli

Osa vaan ei ymmärtänyt kisan päälle vaan höpöttivät vaan omiaan😁

Ammattilaisilla pelit 1-1, joten otettiin Piian kanssa välillä pöytä haltuun. Hetken kesti opetellessa, lähti siitä pikkuhiljaa pöytä tyhjenemään ja mulla paikka lopettaa peli. Lopetinkin lyömällä kasin ja kiven pussiin eli onneks olkoon vaan Piia.

Ammattilaiset otti ratkaisevan erän. Janne voitti vai oliko se Tommi🤔🤔🤔

Lavalla oli jotain musiikki skabaa.

Hauska kelloseinä, en tiiä oliko yksikään ajassa.

Illan päätteeksi rommikolat!

3
Paralia Beach

Nyt jo tuntuu, että lomalla on ollut ja vasta kolmas päivä menossa.

Aamupäivä allasleikkejä, lounas hotellilla ja merelle.

Maija oli bongannut suoran reitin alas rantaan.

Kapea se reitti oli, mutta sopi sinne rattaat kulkemaan. Matka tarjosi myös hienon katsauksen paikallisten pihojen hedelmäpuihin. Oli banaania, päärynää, granaattiomenaa, limeä, sitruunaa, luumua ja joku varmaan unohtui.

Niin ja nämä kukat on kyllä upeita vaikka on kuivaa keliä. Ja on toi Tommikin ihan upea!

Iivari olis halunnut banaanin, mutta näytti vielä vähän raaalta.

Tie leveni, vai pitäiskö sanoa, että polku muuttui tieksi ja karavaanimme tarpoi innokkaana kohti merta. Matkaa kyllä hidasti kuorma-auto, joka yritti kulkea samaa reittiä. Taisimme viisi kertaa päästää sen ohi ja sitten ohitimme sen, kun se joutui toppaamaan.

Kukkaset kauniit matkaamme somisti.

Vihdoin ranta meille aukeni.

Leiri pystyyn

Varpaat santaan

Ja eikun uimaan. Ihana hiekkapohja, vesi varmaan lähempänä 30 astetta. Kyllä on kivaa. Kaupan päälle kalojen jalkahoito. Tosin ensimmäiset puraistu sai aikaan aikamoisia kiljaisuja. Mun jalat kiinnosti kovasti ja joku närppi koko ajan jostain kohtaa😂

Lemmekästä tunnelmaa rantavedessä❤️

Ja rannalla🥰

Surffari jolla vähän erilainen surffilauta!

Paparazzi

Pieni tirppa on niin mainio pakkaus😍

Rannalta löytyi myös baari ja päätin tarjota kierroksen. Baarimikko kyseli onko mulla synttärit, kun menee mun piikkiin. Onnitteli kovasti ja minä kiitin😂

Pappa joi ouzoa🥃

Mummu joi smirnoffia (alkoholi poistettu kuvasta, ettei tule sanomista😂no ei, mutta keinuista ajettiin pois kun oli märät uikkarit.

Joku joi meloni breezerin ja sai punaisen kielen😜

Pirntä liikuntaa harrasti yks ja toinen. Papan sain ikuistettua kallion laella.

Hyvin hiekkaisina ja auringon punertamina taivalsimme kotiin. Matka oli kuuma, mutta yllättävän lyhyt.

Kaikki pakenivat huoneisiinsa suihkuun ja levolle ennen dinneriä. Nyt oli hyvää aikaa pestä hiukset kunnolla, hoitaa ihoa aloeveralla, istua parvekkeella lukemassa kirjaa ja nauttia jouten olosta.

Ne kaskaskaat, jotka huutaa täällä koko ajan. (Siis hinkkaavat koipiaan yhteen). Yksi niistä oli löytänyt tiensä yhdelle parvekkeelle ja saatiin ikuistettua kuvaan. Aika ruma otus. Tai mikä minä olen arvostelemaan, voihan se olla kaskaiden kauneinen🤔

Kesken aloeverarasvauksen parvekkeen ovelta kuuluu koputusta😳. Äkkiä pyyhe päälle ja varovainen kurkistus.

Tää pikku söpöläinen ja mummu siellä kolisteli. Toki ovi avattiin.

Illallista odotellessa aperitiiveilla silmään osui sopivasti tämä kyltti. Viinaa voi vetää koko päivän, mutta kakku ja jätski vaatii enemmän \240rajoituksia😂

Mummu ja pappa ilmoittautui vapaaehtoisiksi lapsenvahdiksi, joten lähdettiin Haniaan.

Tarvittiin kaksi taksia. Toinen tulee kuulemma heti ja toinen hetken päästä.

Nää jäi odottaman hetken päätä.

Ja nää pääsi ekaks.

Ryhmä kasassa ja kävely läpi turistien kansoittamien katujen kohti satamaa.

No onhan se niin pirun nätti🥰

Rantaa ja baaria riittää.

Aika monta ihmistä muuten kuvasi tätä maisemaa 😂

Leppeän lämmintä ja parasta seuraa. Mikäs mun on ollessa.

Illallisaika menossa, joten pöydä löytyminen juomiseen on vähän haastavaa. Mutta mitä me ei osattais. Saatiin pöytä ja mojitot!Onne

Onnellisia ilmeitä

Mojiton odotusta

Riemua yhdessä olosta

Onnellinen minä

Mohito on se hyvää😋

Ihana tarjoilijamme, ei mikään perus ”nappaan tärähtäneen kuvan kun pyytävät” vaan ”nyt on huono vastavalo - otetaan kuva toisesta suunnasta” tyyppi.

Tässä me ollaan😘

Tämän paikan mohito oli kyllä hyvä versio.

On tää satama kyllä niin nätti. Kello lähenee kymmentä, Tommi rientää toiseen suuntaan ja muu porukka vaeltaa toiseen suuntaan katsomasn sataman jahteja. Ensimmäinen on niin hieno, että muista ei kerrottavaa.

Vaeltelemme kapeita katuja ja vanhojen ”raunioiden” reunoja kohti lähtöpistettä etsimään Tommia. Matkan varrelta löytyy sammakko ja pieni mekko.

Kyllä Hania on nätti!

Ei löydy Tommia sieltä mistä aateltiin, mutta soitto paljastaa sijainnin. Toiseen suuntaan satamaa ja sopivaa baaria etsimään.

Löytyihän se muru😍

Ja toinen muru tässä kainalossa!

Mun ja Piian mohito oli kyllä nyt niin täydellinen versio ja komeesti tarjoiltuna😛

Syy miksi tiemme erkaantuivat ei liene yllätys. Peli alkoi ja meille muille riitti tuo toinen puolikas katsottavaksi. Liverpooli meni sitten häviämään.

Taksit alle ja hotellille. Pieni mutka kun napattiin evästä mukaan.

Evään sitte tyhjensin Tommin ja Jannen kanssa parvekkeellani.

Olipahan taas kiva lomapäivä☀️

4
TUI SUNEO Althea Village

Eilinen pitkäksi venynyt ilta ei kyllä aamulla tuntunut missään. Heräsin jo vähän kahdeksan jälkeen. Journon päivitys ja vähän töitä. Aamun rasvaustuokioon sain aikaa kulumaan. Tänään pitää pitää paita päällä, sen verran punottaa☀️😯

Aamupalalle mennessä törmäsin Tommin ja Jonnaan. Kiva sain seuraa. Jotkut hävyttömät rontit istu meidän pöydässä😡 No onneks noita pöytiä riittää😂

Nyt on niin reipas olo, että suunta kohti ulkokuntosalia ja treeni päälle. Käsivempaimia, askelluksia, kyykkyjä💪💪

Vesileikit jatkuu. Tosin tänään ei niin uutterasti uineet muut kuin Iivari.

Iiivari niin paljon, että piti vähän huilata välillä.

Mullakin oli kirja mukana ensimmäistä kertaa ja hakeuduin varjoon lukemaan📖

Pieni ilopilleri jaksaa hymyillä.

Tuuli yltyy iltapäivällä ja vesipisaroita alkaa tippua. Kerätään kimpsut ja siirrytään baarin puolelle. Vesisade loppuu nopeasti.

Istutaan kuitenkin tässä ja otetaan tikkipokka ja pari drinkkiä. Merja voitti. Mä sain yhden pisteen - ei käynyt kortti.

Vesisade taas alkoi ja tuli vähän enemmän vettä, joten siitä pikkuhiljaa vetäydyttiin valmistsutumaan illalliselle.

Mä menin vielä uimaan. 10 kertaa allas päästä päähän. Ei pieni sade haittaa. Huomas kyllä, että aamulla on urheiltu kun uiminen tuntui hauiksessa.

Oli hyvää safkaa ja mielenkiintoisia jälkkäreitä.

Istuttiin vähän pitempään - tai siis osa istui ja pikkuhiljaa siitä porukka liukeni nukkumaan. Jaksettiin vähän yli yhdeksään😂

Huoneeseen tästä ja luin kirjan loppuun. Mitä tapahtui merenneidoille. No….kyllähän tuon luki ja loppua kohti vähän parani, mutta en nyt varsinaisesti suosittelis.

Vielä tämän päivän kirjoitus journoon ja totesin, että kameraa olen unohtanut tänään käyttää. Mutta tällainen tarina tänään.

Huomiseksi suunnitteilla shoppailua Haniassa. Josko olisi parempi kuvauspäivä.

5
TUI SUNEO Althea Village

Loman joku päivä😂 Ilmeisen hyvä loma, kun ei muista mikä päivä on menossa.

Klo on nyt 02:15 ei jaksa kirjoittaa - oottakaa huomiseen😀

Hyvää huomenta!☀️☀️☀️ nyt eilisen päivän dokumentointi.

Aamu-uinnille tyhjään altaaseen. Yli kymmenen kertaa päästä päähän. Sekosin laskuissa. Uiminen on kivaa puuhaa. Etenkin kun saa altaan omaan käyttöön. Pilvinen aamu oli karkottanut ihmiset altaan reunalta.

Pallo ei oikein ole kesyyntynyt, mutta kiva sitä harjotella. Kauheeta pahennusta herätettiin😂 jos katse voisi tappaa, niin yks pariskunta olis murhannut meidät kaikki. Kyllä ne lopulta tajua siirtyä kauemmaksi.

Mikä on pallon tarkoitus? Mikä sen elämä? Täytyy kysyä Jonnalta selvisikö se😂

Vesileikit jatkuu ja pilvisen sään hyvä puoli, saa mennä pelkässä vaipassa uimaan.

Rento aamu😍 eikä…lähden ulkokuntosalille, kun eilinen jäi väliin

Matkalle sattuu aina kauniita juttuja.

Tämä ja se toinen vempain kyllä tuntuu käsissä. Vähän askellusta muurille ja pari kyykkyä. Hyvää teki.

Eli lounaalla saa maistella jälkkäreitä.

Lounaalle hyökättiin heti 12:30, koska tänään shoppailupäivä. Yllättäen naiset lähti (Julia ei vielä päässyt mukaan) ja miehet jäi altaalle😁

Suunta kohti Haniaa. Pari taksia tuli noutamaan. Taksi Haniaan maksaa 10€. Ei paha, tosin osassa takseista ilmastointi toimii ja osassa ei🥵

Tästä se lähtee. Nyt mennään kapeille kujille. Hypisteltävää riittää ja nahka tuoksuu ja ihmisiä riittää.

Tää tyyppi otti rennosti. Ei luomiaan väräyttänyt, kun ihmiset loikki yli.

Shoppaillessa tulee jano, joten käveltiin satamaa katsomaan.

Me niin kauniina

Otettiin litra viiniä ja pari mohitoa😂

Matka jatkuu kohti uusia kauppoja. Tänäänkin lämmintä riittää.

Nää kujat on kyllä mahtavia. Nuo kukkaset on upeita.

Kujat kapeita. Kun otetaan hauskoja kuvia saadaan aikaseksi kiva pikku jumi ihmisten liikkumiseen.

Rentoa touhua tällä porukalla. Pikkuhiljaa ilmestyy kasseja käteen ja lompakot tyhjenee. Me ei kyllä kauheesti törsätä.

Maija sovitti useampaakin hametta, mutta sitä oikeaa ei löytynyt.

Onnelliset shoppaajat!

Sen täydellisen magneetin metsästys jatkuu vielä, ei löytynyt tästä.

Mekko soinnutettu kukkasiin.

Jos vielä jotain löytyis….

Anoppi ja miniä😍

Kokeillaanko?

Näitä kuvia tuli nyt monta, mutta kun nää on niin kivoja ja fiilis loistava. Että mä tykkään kaikista näistä naisista❤️

Hirmuinen nälkä tuli shoppaillessa ja välipalabaari menee kiinni klo 17. Ei ehditä. Taksijonossa porukkaa - ei takseja. Soitto pojille, hakekaa meille eväät ennenkun menee luukut kiinni. Täältä tullaan. Että mä tykkään kaikista näistä miehistä❤️ Eväät odotti meitä🥰

Shoppailupäivän saalis😀

Ihan olen meinannut unohtaa, että iltakäynnillä Haniassa löysin sammakon. Pienen söpön kaulakorun.

Jonna ilmoitti tomerasti, että yksi ryyppyillan pitää pitää😜😛 Kysytään lapsenvahdeilta minä ilta sopii ja se on sitten tänään!!!!

Illallisen jälkeen lapset nukkumaan (ja Maija) ja siirrytään baarin puolelle.

Tästä se lähtee - drinkkilistan läpikäynti. Blue lagoon, pool water, ouzo🤮 ja muutama muu.

Vauhdikasta seurustelua. Pelin yrityksi (olis pitänyt ottaa vähän aikasemmin pelit😂 ei oikein meinannut onnistua). On tää kyllä hupaisa porukka.

Ouzot kerralla alas - ei hyvää.

Vauhtijengi

Kunnon pinoa ei saatu, kun tarjoilija oli niin nopee ja haki ne pois.

Jaksettiin me yli puolen yön - ei siis päästy hotellin baaria kauemmaksi. Tästä sopivan lyhyt matka ristiaskeltaa huoneisiin. \240Jannen kanssa vielä hetki parannettiin maailmaa mun parvekkeella, kun huoneesta löytyi kaks lasia viiniä.

Täydellinen shoppailupäivä ja hauska ryyppyilta (hyvä Jonna)

6
Chania

Tämä päivä siis alkoi eilisen päivän kirjoittamisella. Yöllä oli satanut ja aamu vähän pilvinen. Pää ei ollut kipeä ja aamupala maittoi😀

Tänään ei aamiaisella muita näkynyt, joten ajattelin olevani taas unikeko. Mutta en ollut Tommi ja Jonna heräsi myöhemmin.

Pyyhe kainaloon ja etsimään muita. Piia, Janne ja Jannen olutlasi löytyi taka altaalta. Loiventavaa. Sitä löytyi myös Tommin lasista, kun saapui😛 Tarkoittaa, että eilinen ilta oli onnistunut😂

Pilvet häipyi ja aurinko pääsi porottamaan, joten paras paikka oli taas allas.

Tyyli vapaa viilentymiselle ja Julia sai aina seuraa altaaseen.

Altaan reunalla myös viihdyttiin. Iivarin hammas on lähtemässä irti ja sitä heilutettiin urakalla ja vaikka vitosia luvattiin, ei saatu vielä irti.

Mun kantapäät on kun vauvan peppu, niin sileät ja pehmeät. Kaikki kovettumat ja halkeamat tiessään. Ei tarvittu kuin meren näykkijäkalat, hiekkarannan hiekka ja päivien liotus altaissa👍😁

Julia sai leikkikaverin ruotsalaistytöstä.

Tarinatuokio

Juomatuokio

Merenneito🧜‍♂️

Löysin eilen ostetun pallon ja sitä pyörittelin ja ihmettelin, että onko vesi runnellut, mutta tarkempi katselu paljasti pienet hampaanjälet. Julia vähän maistellut😂 Miten niin pienissä leuoissa voi olla niin paljon voimaa😳

Ettei nyt ihan uimiseksi mene niin otetaan petanque kisa. Team M&M vastaan M&R.

Mites säännöt ja mistä poikki?

Peli alkakoon. Meinattiin Maijan kanssa, että hävitään ihan pystyyn, mutta kyllä me hitaasti alettiin lämpeneen. Tiukka peli päättyi kyllä lopulta meidän häviöön 13-10. Hikistä puuhaa, että takas vaan altaaseen. En olekkaan pelannut petanque aikoihin. Kiva peli.

Tänään lounaalla kanaa ja mustekalaa. Kuinkahan sitä osaa syödä lounaansa ilman viiniä😱

Kaivettiin kortit esiin. Tikkipokkaa. Merja vei tämän pelin. Matti käski kyllä vahtia sitä, kuulemma huijaa. Ei saatu huijauksesta kiinni. Loppuun vielä yksi laistotikki - sekin hauska peli.

Mun hartiat ja kädet on ruskettunut (punertunut), mutta koivet ihan valkoset (mikähän niitäkin vaivaa). Tänään koittanut niitä tarjoilla auringolle joka käänteessä. Katotaan nyt oliko siitä mitään apua.

Viiden jälkeen taivas meni pilveen ja siirryttiin illallisvalmisteluihin. Huoneeseen päästyä hetken päästä jyrisi ja hanat aukes. Vettä tuli ihan reilusti ja jostain ikkunan välistä ihan huoneen lattialle asti.

Suunnitelmana oli lähteä Haniassa käymään ja sääkarttoja tutkiessa todettiin, että illallisen jälkeen ei enää sada - eikä satanut.

Iskeytyi Mellan ja Matin mukaan ja taksi Haniaan. Janne ja Piia lähti Plataniaan. Muut jäi hotellille.

Taksin hinta oli noussut 12€, mutta Matti antoi vain kympin.

Ilta aloitetaan tietenkin kirkosta, kun kerran ovi on auki. Ortodoksikirkko. Kaikenlaisia kattokruunuja täynnä. On nämä kyllä koristeellisia ja kauniita. Ei nyt kyllä oltu ihan sopivasti pukeuduttu, kun olkapäät oli paljaana, mutta niin näytti olevan monella muullakin turistilla.

Edelleen tämä satama on ksnis pimeässä valoineen.

Käveltiin rantaa melkein päästä päähän. Ihailtiin veneitä, baareja ja maisemaa. Poikettiin ottamaan yhdet ja paluumatkalla vähän shoppailua.

Löysin magneetin.

Kymmenen jälkeen lähdettiin takaisin päin ja saatiin taksikuski jolla tyttöystävä Porvoosta ja matkalla juteltiin polttoaineen hinnasta ja naisista ja Suomesta. Nyt maksettiin 12€😀

Baari vielä auki ja puoli tuntia ilmaisia juomia (tai ne mitään ilmaisia ole - kuuluu all inclusive pakettiin) eli sinne siis. Kaks pina coladaa ja yks ouzo. Ei kun outojakin kaksi.

Ilta päättyi hierontaan. 2€/8 min. Aikas hyvät tuolit. Tää oli kyllä parempi, kun huono hieroja. Hyvin rentouttavaa.

Aulan katossa on komea lamppu. Sen verran raotin silmiä tuolissa, että sen huomasin.

Kiva somiste aulassa.

Kivasti valaistu puu mun ikkunan alla.

Hyvää yötä!

Nyt alkaa heräämään ennen kellon soittoa😀 Loma siis tehnyt tehtävänsä.

Tänään taas reipas aamu. Ulkokuntosalilla käsitreenit ja allasta päästä päähän. Oura on ollut minuun tällä viikolla niin tyytyväinen, lukuunottamatta sen yhden yön yöunia.

Siitä on hyvä siirtyä vielä vilmeiseksi päiväksi allasleikkeihin.

Kyllä tuolla lastenaltaassa yleensä on ollut tuo yksi lapsikin😂

Pieni juttutuokio. Aurinko on niin pistävän kuuma, että tuo on paras paikka olla☀️😁

Ihan itte laitoin hatut päähän ja kylä ny vähän pitää protestoida, kun niitä pois rupesivat ottamaan.

Että on kivaa tää etelän matkailu😍

Kun riittävästi oli viilentynyt, uskallan lähteä käpytteleen vielä läheiseen kauppaan. Jotain tuliaisia haluan ostaa. Kaikkea kivaa tarttui mukaan. Oliiviöljyä olis tehnyt mieli ostaa enemmänkin, mutta tuo laukun paino on niin rajallinen.

Sitten olikin kiva pulahtaa taas altaaseen.

Kello neljän vesisade sai kaikki muut säntäämään sisätiloihin (tai yks porukka lähti vielä Jumboon shoppaileen). Olis vaan jaksanut Pasi olla hetken kauemmin, niin aurinko sieltä taas läväytti itsensä esiin😀 Vähän kadutti, kun itsekin oli jo suihkun raikas. Mutta seuraavan kerran lisää!

Niin ja jotkut jaksaa lähteä ennen heräämistä lenkkeileen💪💪

Tämä on varmaan sitä vapautta😂 Viimeisellä illallisella hän päätti ottaa ihan oman pöydän. On tuosta Iivarista tullut jo iso omatoiminen mies. Jäätelön tilaaminen baarista englanniksi kävi ihan sujuvasti.

Viimeiset drinksut ja jäljelle jääneen kaks eurosen kävin syöttämässä hierontatuolin uumeniin. Semmoinen pitäis saada kotiin.

Jos mulla olis hotelli, niin sieltä löytyisi uima-allas jota saisi käyttää myös illalla ja yöllä. Mikään ei ole niin houkuttelevaa, kun peilityyni altaan pinta, jonne valot heijastuu.

Aamulla on taksit tilattu klo 9:00 eli pakkauspuuhia tähän iltaan. Siinä se odottaa unikonetta ja hammasharjaa. TUI ilmoitteli, että kentällä ruuhkaa, niin kannatta ottaa vesipullo ja ehkä joutuu ulko-jonotukseen, niin aurinkorasva ja hattu olis suotavia.

Nyt makoilen tässä ja kirjoittelen tätä ja kuuntelen ulkoa kuuluvia karaoke esityksiä. Joku veti juuri bailandon niin pirun hyvin. Just nyt joku pahoinpitelee dancing queenia😀

Loma vetelee siis viimeisiään. On mulla kyllä ihana perhe❤️❤️❤️

Heräsin ennen kellon soittoa😀

Loput kamatlaukkuun ja aamupalalle.

Saatiin kunnon auto johon sovittiin kaikki ja myös turvaistuin löytyi. Hintakin vain 65€. Kunnon ilmastointi.

Kotiin on ilmeisen kiva lähteä😀