Eleva-Maria laittoi maanantaina viestiä, että kaipaisi seuraa Hanko-Tammisaari reissulle, pääsisinkö? Vähän oli loppuviikon illat varattu, joten sovittiin lähtö tiistaiksi😀 ei sitä kauaa tarttenut miettiä.

Huonetta etsimään ja junalippua varaamaan.

Airbnb löyty kivoja.

Ensimmäinen vaihtoehto, tää varattiin, kun oli meri kuistilla. No tiistaiaamuun ei ollut varausta vahvistanut ja helpostikin soittaessa sain ohjeen peruuttaa ja varata muualle. Eipä muuta kun toimeen ja Matti vahvisti varauksen heti.

Ei nyt niin nätti paikka kun edellinen, mutta eiköhän täällä yhden yön nuku.

Ettei Eevan tarvi ajaa kauheaa lenkkiä, eikä minun ajella eestaas monninkylään. Niin mä hyppään junaan ja kohti Tikkurilaa ja hyppään sieltä kyytiin.

Junassa hyvää aikaa tehdä koulutehtäviä. Viini vauhditti lukemista😀

Eeva odotteli jo ja päästiin matkaan.

Ensimmäinen pysähdys Inkoossa. Kirkon pihalla pyörähdettiin.

Mielenkiintoisiin paikkoihin pitää topata.

Pieni näyttely, kalliita esineitä. Ostin postikortin.

Muuten oli jo kello sen verran, ettei muualle päästy käymään. Joten suoraan Hankoon.

Majapaikka yllätti positiivisesti. Huone oli söpö pieni, siisti paikka, ystävällinen Matti.

Kamat huoneeseen ja lähdettiin tarpomaan kohti satamaa ja sataman valoja.

Matkalla ohitettiin kirkko ja näkötorni, jotka ovat huomisen ohjelmassa.

Nyt näyttää tutulta. Tällä rannalla olen joskun nuoruudessa nukkunut puistonpenkillä yötä regatan aikaan. Voi Riitta, oli meillä kyllä silloin aikanaan huissin hauska reissu.

Kauhee jano kun oli taaperrettu jo pari kilometriä, niin oli pakko poiketa juomaan. Satamatoimiston yhteydessä oli juottola, joten sinne.

Miljöö oikein kiva, joten mikäs tässä on istuessa. Tosin nälkä vähän jo kurnii vatsassa, että ruokapaikkaa on metsästettävä, ennenkuin menevät kiinni.

Punaisia makasiineja kohti suunnataan. Saatiin pieni vinkki, että ovat myöhempään auki.

Kiva terassi löytyi ja ei muuta kuin toilailemaan tapaksia. Aikamme ähkittiin ja saatiin tilaukset tehtyä ja kauaa ei tarvinnut odottaa, kun juomat saapui pöytään ja heti kohta jo eväätkin.

Aperitiivit ja viini saapuivat pikaisesti.

Ai hitsi, kyllä oli hyvää. Kumpikin otti neljä tapasta ja sitten jaettiin. Korealaisen siivet oli hyviä, mutta ei niistä silti voi puhua Gurun siipien kanssa edes samalla viikolla.

Olo tuli kyllä hyvi täyteläiseksi.

Onneksi ollaan uteliaita ja piti lähteä katsomaan mitä tuolla viereisellä rantakalliolla näkyy.

Porrastreeniä tiedossa…..

Ja vielä jatkuu…

Oli kyllä kivaa reittiä kuljettavana

Maisemat kivat. Oli kyllä paljon uutta rakenteilla ”köyhille” tähän rantaan😂

Onhan tää Hanko kyllä idyllinen.

Kesä ja loman poikanen, saa hymyilemään.

Porrastreeni aiheutti nestevajausta -aperol spritz auttaa.

Muutaman jälkeen kello oli lipsahtanut seuraavan päivän puolelle ja kellot ja sormukset oli jo aikaa ilmoittaneet päivän tavoitteet saavutetuiksi. Tassut vähän kipeenä katseltiin, että taksit lähtee kapakan edestä, mutta kun siihen päästiin, niin kaikki hävinneet kuin tuhka tuuleen.

🤔🤔 joku bird oli näkyvissä ja kiitos Tommin, vastaavaan oli tutustuttu juhannuksena. Ei muuta kuin sovelluskaupan ja menopeli alle (Eevalla ensikosketus moisiin) - järkevää? näin pienessä sievässä???

Kyllä oli👍😀 majapaikkaan saavuttiin ilman kommelluksia ja rakkoja varpaisiin. Kelpo vekottimet!

Sitäpaitsi hinta oli ihan kohdillaan taksiin verrattuna.

Majapaikkamme odotteli kiltisti.

Kello soi varttia vaille yhdeksän, kun olin sen vahingossa jättänyt vähän turhan aikaselle.

Enkeli valvoi untamme ja hyvin nukutti. Sänky oli vähän kapee ja sijauspatja yritti karata, mutta eipä haitannut.

Olis saanut aamupalaakin, jos olis älynnyt tilata etukäteen. Joten aamutoimien jälkeen hypättiin autoon ja kylille. Oltiin eilen kävelty kivan kahvilan ohi.

Rannan tuntumasss oltiin käsi valmiina ovenkahvassa, kun ovi avautui klo 10:00, niin oli kyllä moni muukin.

Smoothiet houkutteli nauttimaan

Panini ja iso capuccino - vähän oli fiilis kuin etelässä. Ei kiire minnekkään, aurinko paistaa🤗

Tää kaveri kyllä vähän kyttäs mun leipää.

Aamukirkkoon on komea reitti kulkea. Kaunis pelkistetty kirkko, on pommitettu ja palanut aikanaan. Kuvia löytyi vanhasta, niin pitää sanoa etteivät uuteen ole jaksaneet niin paljoa panostaa.

Vieressä toinen aamukohteemme. Vesitorni on kyllä kalliolla komean näköinen. Ovea nykimään ja sehän oli auki ja etukäteen ajatellut rappuset oli suljettu ja piti mennä hissillä😂

Komeet oli maisemat, kirkko alkoi kilkattaa juuri kellokkaan.

Esteratsastus kisat oli menossa tuolla suunnalla. Aikamme ihailtua matka jatkuu ja seuraavaksi kohteeksi rintamamuseo.

Siinä se on ihan Hangontien reunassa 14km ennen Tammisaarta.

Joku oli tullut paikalle aika makealla menopelillä.

Hanko luovutettiin venäläisten käyttöön ja tässä kulki raja.

1980-luvulla sotaveteraanin on rakentaneet paikalle museon ja 2000 luvalla paranneltu ja laajennettu ja laajentuminen jatkuu.

Löyty tykkiä ja tarinaa ja olis ollut mahtavia munkkeja kahvilassa, mutta aamupalasta vatsa liian täynnä.

Alueelle oli rakennettu kilometrin mittainen sotapolku. Paperikarttojakin oli tarjolla, mutta päätettiin käyttää qr-koodia ja lukea tarinat sieltä. Mukavassa kangasmetsässä oli ilo kävellä vaikka muutama pisarakin tipahti. Reilu 20 paikkaa oli merkitty ja niihin liittyvä tarina oli mielenkiintoista lukea. On se ollut aikamoista aikanaan.

Taiten oli tehty tarinat

Rajalinja ennen ja nyt

Yksi korsu oli entisöity näytille myös.

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Matka jatkuu Tammisaareen.

Parkkipaikkaa saa hakea ja kun viimein sellainen löytyy niin taivas aukeaa ja vettä tulee kaatamalla. Odotellaan siis autossa hetki, ei nää kauaa kestä.

Aloitetaan häpeäpaalulta….

Jatketaan päiväkirkkoon…. oven läpi kuului musiikkia, mutta rohkeasti sisään. Kanttori taisi harjoitella ja pauhu oli mahtava😀 hetkeksi istahdettiin kuuntelemaan, niin oli tehnyt kymmenkunta muutakin.

Ihan oli nätti tämäkin kirkko.

Kohti vanhaa kaupunkia ja lounasta. Hauskat koristeet.

Halloumi-rapu-salaattia😋😋

Ja taas taivas aukesi, nyt tuli vielä lujempaa vettä kun aiemmin. Kadut tulvi ja kengät kastu. Onneks oli vaan sandaalit.

Hanko oli kiva, aurinkoinen ja viihtyisä. Tammisaari sateinen ja ahdas. Eli Tammisaari nähty, Hankoon uudelleen.

Bilsnäsin ruukki. Paljon upeita vanhoja rakennuksia, alue vielä kehittymässä.

Oinas terassilla ja terassi oli kiva.

Pieni lepohetki.

Kivat kalaportaita täällä oli. En kyllä tiedä käyttääkö kalat noita😵‍💫

Suunta Fiskarsin ruukille.

Aika paraneen konttorin ovat pykänneet.

Vanhasta veitsitehtaasta löytyy panimon ja viinin valmistusta. Kiva paikka ja hanat on sopivasti aiheeseen sopivat 😀

Kaikenlaisia näyttelyitä ja muita löytyisi alueelta vaikka kuinka paljon, mutta suurin osa menee kiinni klo 17. Miks? Ihmisiä pyöri vielä vaikka kuinka paljon. Kyllä luulis kesällä olevan vähän pitempään.

Kanin kolo oli auki vielä kymmene minuuttia. Museokortilla pääsi niin mentiin.

Tää oli kyllä kuin Tampereen purkutalo näyttely - omituinen, mutta oli siihen saatu tuollaista pskedeelistä otetta.

Siinä sitten mietittiin, että mihin nukkumaan ja syömään ja päädyttiin flamingoon😂

Uusi siipi wing ja vaaleanpunainen joy kerros.

On se jännä, Hangossa yö maksoi 100€ tämä maksoi 105€ ja aamupalaa ei tarvinnut erikseen varata. Hesan huonehinnat oli muuten aika edulliset kaikkiaan.

Kaikki tutut ja turvalliset ravintolat löyty edelleen. Valittiin kreikkalaista ja alkuun martinicoctail - aika ginin makuinen, mutta oliivit oli hyviä.

Tsatziki, pitaleipää ja oliivit alkuun - nyt oli kyllä maut kohdillaan, ehdottoman hyvää.

Pääruuaks otin jauhelihapihvit. Pihvit oli juuri niin hyviä kun toivoinkin, muut lisukkeet oli ihan perus. Olisin voinut ottaa vaan nuo pihvit.

Ilta päättyi sir Einoon ja löydettiin Yatzy, jota innokkaasti heiteltiin yli puolenyön. Muutama drinkki meni ja lopputuloksena Eeva tais kyllä voittaa.

Hyvin nukutti vaikka oli kyllä vähän kuuma.

Aamusuihku ja aamupala. Juna lähtee Tikkurilasta yhdentoistajälkeen. Pitää ehtiä kotiin, kun illalla kattokävely perheen kanssa.

Tai no ei niin kiire ole, ettei kirkkoon ehtisi😂

Pyhän Laurin kirkko Tikkurilassa. Kierrettiin hautuumaata, kaunista. Ihmisillä on outoja nimiä Löllö. Kärpänen😳

Upeeta tuo vanha kiviseinä.

Kellotapuli

Kirkossa olis alkanut konsertti, mutta se piti jättää nyt väliin.

Tikkurilassa kaikki paikallaan, Vantaahotelli näytti edelleen samalta. Kävelysilta oli rempassa, joten piipahdettua Heurekassa kahvilla.

Kukas se täällä. Onneks oli sen verran kiire ettei ehtinyt kaupassa shoppaileen, olis ollut kaikkea kivaa.

Nyt ei voinnut ottaa perinteistä, ettei putoo katolta.