Kyllä tätä olen niin odottanut!

Olen kuullut paikasta niin paljon positiivista, että kiva päästä itse katsomaan. Vähän jännittää miten saa työt tehtyä ja toivottavasti saa myös pidettyä rentoa lomaa samalla. Sää paikanpäällä lupailee hyvää ja Marko on testannut työskentelyolosuhteet - toimii.

Tein vähän töitä etupeltoon ja painoin viikon pitkää päivää ja sain tehtyä kaiken mitä ajattelinkin niin on hyvä lähteä.

Illalla pakkauspuuhia ja tärkeimmät laukkuun ensin😀 työpapereita ja näppis, niin ja bikinit😂 läppäri pääsee reppuun.

Janne ystävällisesti heitti kentälle. Ei nyt ihan silmä kourassa tarvinnut herätä. Kyyti nouti tasan klo 6:00

Jonoista tai ruuhkasta ei hajuakaan. Laukun sai tipauttaa suoraan tiskille ja suunta kohti portteja. Ei edes pientä jonoa😳

Aamupalalla jo silmät hakeutui vastapäiseen tuttuun kylttiin….

Sieltä ne matkat on aina aloitettu.

Ei tehdä poikkeuksia hyviin rutiineihin.

Kohta 🛫🛫

Ensimmäinen pätkä reissua menossa. Pistän silmiä kiinni ja torkun.

Kilometrin varmaan sai kävellä terminaaliin 2.

Tää on tämmöinen halppislentojen terminaali, jossa laukun jättäpisteeseen joutuu odottamaan puolitoista tuntia😫

Löyty tästä sentään yksi kahvila, josta sai juoman ja jonkun leivänpalan. Otin vaan pienen evään, kun vielä haaveissa jos sais oikein jotain ruokaa tuolta toiselta puolelta. Istuin niin kauan, kun kehtasin ja nyt jatkan norkoilua muiden kanssa ulkona.

Pieni poliisioperaatio menossa. Ihmettelin miksi ohjailevat ihmisiä tässä eri suuntiin ja meitä istuvia yhteen kohtaan. No joku oli hylännyt matkalaukkunsa puunjuureen. Tyhjä oli.

Jos ei Hesassa tarvinnut jonottaa, niin täällä kyllä, vaikka ei sitä porukkaa niin paljoa ollut. Saksalaiset on yleensä tehokkaita, mutta ei tällä kentällä.pääsin kuitenkin läpi turvatarkastuksesta vihdoin, mutta ei täällä ole oikein mitään😂😫 onneks on Journo mitä kirjoitella ja kirja jota lukea.

En nyt kyllä halppiskoneilla matkustaville tätä kenttää voi suositella. Mutta pieni pätkä enää jäljellä ja kohta perillä😀

Löysin sentään scnitzel-leivän.

Ja portin vierestä pubin, saa viimeisen tunnin kulutettua kirjaa lukemalla.

Sieltä se koenkin saapui, taidetaan päästä lähtemään ajallaan.

Päästiin matkaan. Molemmat koneet oli täyteen bookattu, mutta yllättävän hyvin jalkatilaa molemmissa.

Jos tuo Berliinin terminaali olis ollut parempi, niin ihan täydellinen olis ollut matka. Hintakin oli vaan inansa yli 200€

Ergis oli luvannut tulla mua hakemaan ja sovitussa treffipaikassa (KFC:n edessä) tunnistettiin heti toisemme.

Turvallinen puolen tunnin matka kohteeseen ja osasin jopa jutella kaikenlaista englanniksi. Todella mukava, ystävällinen kaveri.

Kauhee nälkä niin lähdettiin heti syömään. Rantakadusta en vielä oikein saanut tolkkua. Mutta koftat oli todella hyviä.

Esitellään tässä nyt majapaikkaa seuraavalle kahdelle viikolle. Yleisarvosanan saa kyllä ”erittäin hyvä”

Keittiö. Astioita vähän niukasti, mutta kaikki tarvittava löytyy. Siisti. En ole koskaan nähnyt hellaa, jossa samassa on kaksi kaasulevyä ja kaksi sähkölevyä.

Olohuone, ruokahuone ja toimisto. Toimisto vaeltaa pöydältä sohvalle.

Markon huone.

Mun huone.

Tänne sopis Julialiakin. Perheen pienimmille on hauskoja yksityiskohtia ja olis syöttötuoli ja pinnasaänky.

Tänään ei muuta jaksa, kuulumisten vaihdon jälkeen yhdentoista maissa nukkumaan.

Hyvin nukutti. Ilmstointi toimi.

Aamupalalle piti käydä hakemassa viereisestä leipomosta evästä, mutta se oli nyt sitten laittanut oven säppiin ja siirtynyt talvilaitumille.

Onneks kauppa on vieressä, ei hyviä sämpylöitä, mutta leivän päällystä löytyi. Matko oli hankkinut paahtoleipää, niin lämpöiset toustit maistui mainiolta. Kylkeen vähän yougurttia ja kahvia.

Pieni hetki töitä. Sähköpostit ja pikainen teams ja kone kiinni. Kohta lähdetään tutustuun paikkoihin,😀

Tää kaveri saa kyllä hymyn huulille.

Eilen ei parvekkeelta nähnyt kuin pimeyttä. Tänään näkyi tuo meri tuolla. Tosi kiva parveke, siellä on vaan aikas kuuma.

Yks kuva vielä olohuoneesta ja tarvittaessa telkkarista saa ison näytön.

Aurinkorasvaa nahkaan ja ulos. Tässä meidän asunto, ollaan kahdeksannessa (ylimmässä) kerroksessa.

Ai että, tää rantakatu on kiva. Ihania paikkoja vieri viereen, osa kyllä jo mennyt just kiinni, mutta kyllä tuolla aurinkotuoleilla porukkaa riittää.

Yhdeksän kilometriä on hiekkarantaa.

Vähän innostuin kuvaileen, kun on niin kivan näköistä.

Tämä on yleinen uima-allas alue. Tosi viihtyisän näköinen.

Rantakatu jatkuu ja jatkuu ja ……

Muistutuksena lähimenneisyydestä.

On kylä hitsin kuuma päivä, kaveri tempaisi jo \240paidan pois.

Suppilautojs ei \240näkynyt, mutta kaikkea muuta olis tarjolla.

Jano on hyvä syy istahtaa😀🍺

On täällä vähän prameemman näkösiä hotellejakin.

Lisää kivoja rantapaikkoja.

Ja lisää…

Tässä välissä käytiin lounaalla. Rapupastaa ja viiniä noin 10/€/hlö. Oli kyllä hyvää!

Jaksettiin melkein takasin kämpille, mutta piti saada jotain kylmää ensin.

Täällä kämpillä on hauskaa taidetta. Palapelistä tehtyjä tauluja. Tässä osa ihailtavaksi. Tuo talvimaisema ei oikein kyllä istu tunnelmaan, mutta nätti. Kehykset on soinnutettu taulun väreihin.

Nyt pieni hetki huilausta.

Huilailut huilailtu, Marko tais hetken uinahtaa, mä kirjoittelin.

Uimaan😀🏊‍♀️🏊‍♂️ Pyyhkeet olalle ja rantaan. Adrianmeri hellii - isin sanoin on kuin linnunmaitoa😊 lämmintä ja mukavaa. Hiekkaranta on siisti, eikä mitään epämääräistä kietoudu jalkojen ympärille. Hyvin kellutaan molemmat. Koitan ottaa joku päivä kameran uinnille mukaan, että saan vähän rantakuvaa.

Kämpille suihkuun ja vähän viiniä ja Yatzy peliä. Ekan voitin mä ja tokan Marko ja siihen taidettiin jättää odottamaan ratkaisua.

Nälkä alkaa taas jo kurnimaan, niin lähdetään etsimään pizapaikkaa.

On tämä ranta nätti illallakin. Nuo valot Lahden takana on Durresin eli ollaan ihan vilinästä vähän sivussa. Jokupäivä kyllä meinattiin mennä tuonne keskustaan käymään.

Saatiin pizzat eteen ja hyvältä maistuu. Parempaakin olen syönyt, mutta ei huono ollenkaan. Tämä oli nimeltään spicy.

Lähikuppilaan yksille 🍺🍷

Väsähtänyt kaveri. Ei näitä paljoa ole, mutta muutama söpöläinen liikkuu rantakadulla.

Ei me maltettu ihan vielä mennäkään kämpille, vaan poikettiin vielä yksille katsomaan peliä. Paris - Dortmund ja aperol spritz, kyllä tässä leppeässä illassa kelpaa istuskella. Kaupasta vesipullo ja juomat mukaan ja tämän päivän ratkaiseva Yatzy. Mä hävisin.

Kello lähentelee puolta yötä, joten nukkumaan. Huomenna suunnitelmissa aamupäivällä muutama tunti töitä ja loppupäivä rentoilua😍

Uusi aamu☀️☀️☀️ tosin oli pientä pilvenharsoa taivaalla ja pieni tuulenvire.

Tänään olin reippaalla tuulella ja olin vapaaehtoinen leivän ja yougurtin hakuun marketista.

Aamu heräili, jossain ravintoloissa istui joku aamukahvilla ja ensimmäiset oli ehtineet rantatuoleille.

Sämpylää, Philadelphiaa ja yougurttia. Sitten vielä kadun varresta tomaatti, persikka ja pari luumua. Yhteistä kieltä ei löytynyt, kun näytin tomaattia ja yhtä sormea, kysyttiin kilo? No ei - pudistelin päätä ja sain pussin käteeni ja kehoituksen otta itse sen mitä tarvin.

Parvekkeelle on nuupahtanut kasveja. Jokunen vielä vähän vihertää ja päätin, että annan niille vettä täällä oloajan, eli tänään jo toimen päivä kastelua. Ehkä ne on vähän vihreämpiä😳😀

Ettei nyt ihan mene rötjäilyksi, niin aamukahvin jälkeen koneet auki. Vähän palkkoja, ostolaskuja, sähköposteja ja muuta pientä.

Täällä laskutusta…

Hommat hoidettu puoleen päivään ja ei muuta kun ulkoileen. Tuuli puhaltaa enemmän kuin eilen ja on muka vilpoisempi kulkea. Sitä harhaa ei kauhean kauaa kestänyt, kun hiki pukkas pintaan.

Tää paikka on siis oikeammin Golem, Durres on tästä jokusen kilometrin oikealle. Taivaallakin on oma viitta.

Kauhea jano, oluita löyty kolmea merkkiä, jotka ei sopineet ollenkaan. Mä tilasin valkkaria. No saatiin punaviiniä🍷😂

Ei haittaa, ymmärtää kyllä, kausi lopuillaan ja tässäkään baarissa ei meidän lisäksi muita. Myydään loppuun se mitä on jäljellä. Tarjoilijatytöllä oli makeet kynnet.

Käveltiin rantakatua päähän asti. Ranta olis kyllä jatkunut, mutta esteenä korkea verkkoaita ja rautalankaa. Marko muisti, että siinä on jokin militaria alue eli ei mitään asiaa. Kapea suikale siinä oli ja sen jälkeen näkyi taas aurinkovarjoja.

Nälkä pakotti poikkeamaan evästä hakemaan ja lihapullat (vähän erikoisimman muotoiset) oli kyllä aivan mahtavan makuiset. Kaverin kanavartaat oli myös makoisat.

Kyllä on kuuma, se tuulenvirekin hävisi jonnekin. Onneksi näitä juottoloita on koko rannan mitalla.

Löyty juomaa, olutta ja valkkaria jäillä ja vettä😋

Täällä on paljon tällaisia hauskoja rantatuoleja, joissa on tuollainen erillinen aurinkolippa. Näyttää aikas pätevältä.

Nää etelän itikat tykkää vain naisista. Espanjassa ne piikitti Mellaa ja mua. Matti sai olla rauhassa. Täällä mä olen ihan hirveillä paukamilla (kutiaa niin pirusti) ja Markoa ne ei vaivaa mitenkään.

Illalliselle kantapaikkaan. Lohipasta mulle ja tonnikalapasta kaverille. Erinomaisia molemmat.

Mamban sanoin ”tarkoitus oli mennä nukkumaan”….

Mutta kanta-asiakkaat sai konjakin (paikallista, lievä pontikan haju, mutta oikein hyvää, vähän join ja Marko loput) - sen kylkeen piti tilata espresso ja sitten ei enää nukuttanut.

Telkkarista alkoi sopivasti Bayern München - Manchester Unitedi peli, joten jäätiin sitä katsomaan. Pelattu 57 min peli 3-1, nyt lähdetään kämpille.

Vielä peli seiskaa, viidestä kympistä poikki. Mä en saanut pisteitä lainkaan 💪💪🤭

Hyvää yötä!

Tehtiinkin vähän pitempään töitä tänään. Kello oli jo yks, kun nälkä pakotti lopettamaan hommat. Päätettiin lähteä rannasta pois päin, lähikujille. Eihän tämä tosiaan levä kaistale ole, joka jää tähän rannan ja ison tien väliin. Mukavasti silti mahtuu pieniä minimarketteja, kuppiloita ka vähän fiinimpejä paikkoja käytäväksi.

Sain valita kahdesta. Vieretysten oli Shkodra ja Dollar. Päädyin dollariin, mutta siellä ei ollut ketään syömässä ja vähän näytti, että availee vasta, niin päädyttiin siihen toiseen😀

Listalla löytyi taas pastaa, pitsaa ja paikallista. Täällä tuo mestbal voi tarkoittaa ihan mitä vaan. Tänään se oli kokolihapihviä, mikä tuotiin kiehuvan porisevana eteen. Ensimmäinen kymmenen minuuttia piti ootella, että se lakkaa kuolemasta ja uskalsi maistaa.

Tuo juusto oli kyllä todella hyvää, sitä ronkin toisen lautaselta.

Mä tilasin kanaschnizelin.

Vaikka kuinka on nälkä niin näitä annoksia ei jaksanut loppuun asti. Jos huomenna lounaaks ottais salaatin🤔

Pieni sade kuuro yllätti, hyvin kevyt ja lyhytkestoinen. Turha on pöytäliinoja kokonaan ottaa pois, saa helpommin tuosta tulkattuna takaisin sateen poistuttua😂

Laukkuun oli eksynyt sateen huvitukseksi backammoni. Ekan pelin voitin ja kaks seuraavaa hävisin.

Kiva paikka

Sisätila tuolla hiukan alempana.

Topattiin yhteen niin paikalliseen baariin kun vaan paikallinen voi olla. Siinä koko suku ilmeisesti istumassa, taaperosta (alta vuosi) mummoon asti. Ja tämä ihana pieni karvakuono käyskenteli ympäriinsä. Nimensä oli Spike (en tiedä kyllä kuinka kirjotetaan).

Käytiin uimassa meressä. Edelleen lämmintä.

Hetki pelailua kmpillä ja mä hävisin melkein kaiken.

Liverpoolin peli tuli kantabaarissa ja oli se kiva kun sinne mentiin, niin isäntä itse tulee ohjaamaan parhaalle paikalle ja puolet henkilökunnasta tulee virittelee oikeeta kanavaa. Sen verran oli lounas tuhti, että ei pystynyt syömään kumpikaan illallista. Pari aperolia ja olutta siinä meni.

Ilta päättyi vielä yazyn paluuseen ja taas mä hävisin😫

Eilinen ilta kuitenkin venähti pelaillessa ja punaviiniä lipittäessä, että tänään nukutti vähän pitempään.

Olimme päättäneet lähteä ulos aamupalalle, joten suunnistettiin kantapaikkaan munakkaalle. Sama poika siellä tarjoilemassa, kun eilen illalla. Kysyttiin, että ootko aamusta iltaan, vastaus oli, että olen täällä aina.

Mutta ei pelkkää ulkoruokinta, vaan koneet kainaloon.

Paistettuja munia, makkaraa ja lisukkeita. Kylkeen capuccino ja tuoremehu. 😋😋 Oli kyllä hyvää ja Buustin hommia saatiin mukavasti eteenpäin.

Vähän kuuma ja nuutunut olo, joten mennään kämpille ja kysellään, josko vastteita saisi pestyä jossain. Tää on kyllä jotenkin mahtavaa, vastaus ”juu sinne tulee kohta nainen ja ottaa pyykit pesuun”. Jäätiin kämpille hengaileen ja tein siinä sitten töitä ja vähän pelailtiin ja huilattiin. Aamupalasta oli maha niin killillään, että jätettiin lounas väliin.

Juna kiljui ohimennessään ja koitin saada sen kuvaan, mutta en saanut. Jonnekin se hävis, mutta nappasin pari kuvaa parvekkeelta.

Uutta ja vanhaa sulassa sovussa.

Pari tuntia kului ja saatiin puhtaat vaatteet kosteana ripustettavaksi kuivumaan.

Kaikki hitsin pelit hävisin, jotenkin tuo mies mua varmaan huijaa🤔🤭

Lounaan kun jättää väliin, niin tässä vaiheessa kova nälkä. Suunnistetaan sinne eilisillan kulmille ja mennään Dollariin pitsalle.

Suurimmassa osassa paikoista on se hotelli ja ruokapaikka. Täällä pari isoa porukkaa ja komea pitsauuni.

Itikka on iskenyt käsivarteenkin.

Kyllä on hyvä ohut rapea pohja ja sopivat täytteet. Taas on vatsa turvoksissa.

Pieni reippailu rantakadun kautta

Ilta gt saa hymyn huulille

On täällä kyllä edelleen lämmintä, vaikka tänään vähän tuuleekin.

Pienet backgammonit hotellilla, ekan pelin voitin, toisen hävisin.

Kömmitään ajoissa peteihin.

Tänään nukuttiin pitkään.

Eilen bongattiin yksi auki oleva leipomo tuolla vähän kauempana, niin päätettiin lähteä sieltä etsimään aamupalaa.

Lähileipomot on laittaneet jo tältä kesältä ovet säppiin.

Pientä pilviharsoa taivaalla ja tuuli puhaltaa mukavasti, on silti aikas kuuma.

Leipomon tarjonta oli vähän niukkaa, mutta tällaisia ihanuuksia löytyi. Toisessa täytteenä lihaa ja toisessa juustoa. Molemmat hyviä, mutta yllättäen juusto vei molempien mielestä voiton.

Piirakoitren kylkeen expressot ihanista vähän sormustinta isommista mukeista😍

Vatsa täynnä on hyvä jatkaa vaellusta.

Onkiminen näyttää täällä aika rennolta puuhalta. Aurinkotuolit rantaan (näistä sentään osa seisookin) ja sitten vaan koukut mereen. En nähnyt kenenkään mitään saavan, mutta kai sieltä jotain tulee, kun onkijoista kuitenkin riittää. Tosin rn tiedä mitä tuossa on, hienoa hiekkaa on pohja.

Käveltiin pitemmälle kuin aikaisemmin ja löydettiin rannalta myös leirialue. Luonnon muodostama aurinkovarjo oli varmaan tarpeen. Vaunun rekkari en huomannut tsekata, kauempana näkyvä matkailuauto oli Puolasta.

Jano tässä taapertaessa tuli ja ajateltiin juoda yhdet ennenkuin taivalletaan takaisin. Ensimmäinen kiva baari rannalta ja \240tilaukseen olut ja valkoviini. No valkkaria ei taaskaan ollut, mutta punaviini kelvatkoon, pyysin siihen jäitä.

Hetki piti naurua pidätellä kun viini tuotiin pöytään🍷🤭😂 Sitä oli varmaan se puoli litraa. Taistelin pienellä avustuksella juoman alas. Oli kyllä hyvää viiniä. Hintaa olut+viini= 3,50 €

Kaveri on innokas urheilun seuraaja ja tänään pesäpallossa Manse hakee voittoa eli klo 13 ollaan telkkarin äärellä kämpillä.

Ihan vaan tarkastin tänäänkin tässä sähköpostit ja seurasin toisella silmällä peliä.

Ei siinä kyllä hyvin käynyt, mutta kyllä se hopeekun joskus maistuu, kun pettymyksestä selviää.

Oli sen verran hyvä tuuli ja aallot näytti vaahtopäiltä eli päätettiin mennä uimaan.

Tätä rantaa riittää 9 km ja hiekka on hienoa.

Varpaat santaan…

ja aaltojen armoille

On kyllä vesi lämmintä, en tiedä paljonko, mutta ei se nahkaa paljon viileämpää ole.

Tämä omituinen rakennus on hyvä maamerkki. Tämän kulmilta käännytään kämpille.

😍

Rannan innoittamana syntyi kaunis haiku.

Vähän lääkittiin korttia ja kerrankin voitin tikkipokan💪

Nälkä alkaa kurnimaan vatsassa, joten suunnaksi lähikadun italialainen. Paikka on täynnä, mutta meille löytyy pöytä terassilta.

Tumma taivas ja kaunis kukka. Tästä odotan haikua, ehkä se mestarilta syntyy.

Simpukoita nähtiin useammassa pöydässä ja päätettiin ottaa yksi annos kimppaan tähän alkuun (hinta 4,50€). Täällä nää annokset on pikkasen suuria, eihän me saatu kaikkia tuhottua.

Porukkaa paikka täynnä ja tarjoilijapojilka aika säätöä, mutta hauskaahan noita on seurata. Juomat olis saanut tulla vaan nopeammin.

Pääruuaksi valikoin risotto frutti de mare, olis voinut tietenkin olla parempikin valinta, kun tässä oli myös näitä simpukoita😂 mutta hyvää oli.

Ilta on leppeä ja pienen lenkin jälkeen päädyttiin vielä kuuntelemaan musiikkia Elban terassille.

Hyvin vetivät - selkeästi oli Suomi iskelmää Italiaksi käännettynä, vai olikohan se toisin päin. Vähän arabialaista tai kreikkalaista tai jotain sinne sekaan. Upposi yleisöön. Jossain vaiheessa oli tanssilattia täynnä naisia.

Parasta oli kun sanataitaja lennosta suomensi kappaleita😂 mielenkiintoisia versioita.

Vesipullo kaupasta kainaloon ja nukkumaan!

Heräsin yöllä matalaan murinaan. Ei ollut pelottavaa koiraa sängyn vieressä, eikä ollut Marko muuttunut ihmissudeks (tosin hän kyllä murisee unissaan). Hetken kuunneltuani totesin, että nyt on ukkosta ilmassa. Mieli teki nousta katsomaan salamoisiko, mutta en jaksanut, käänsin kylkeä. Aamulla vielä kuului murinaa…

taivas oli vähän normaalia tummempi, mutta aurinko pilkisteli eli en saanut kunnon murinakuvaa.

Sunnuntain kunniaksi suunnattiin lähkadulle aamiaiselle.

Ihan liikaa ruokaa taas lautasella. Kuka syö kaksi keitettyä munaa kerralla😳 Viikunahillo oli ihan hitsin hyvää. Tai no kaikki oli.

Omassa vessassa asuu sammakot….

mutta täällä tuli ensimmäiseksi vastaan kukko ja

Koko vessa oli täynnä taidetta, kristallikruunuja, nukkeja, iso peili ja niin hitsin siistiäkin vielä😀

Aamupala vaati vähän liikuntaa, joten oltiin varauduttu lukemisella…

Ja löydettiin sopiva kiva soppi, jossa sai rauhassa lueskella. Kaveri luki luovan kirjoittamisen opintoihin liittyvää ja mä murhia☀️😀

Hiki täällä edelleen tulee, joten hetkeksi kämpille jäähylle, että jaksaa

Katsella peliä. Liverpool - West Ham. Hävisin euron, kun veikkasin lopputulokseksi 4-1 ja kaveri osui oikeaan 3-1

Haukattiin samalla lounasta ja tällä kertaa ei ollut ihan nappi valinta, mutta annokset kerrankin sopivan pienet.

Päätettiin siirtyä rantabaareihin auringon laskua ihailemaan.

Sanasta kasvaa vihreää.

Ilta saapuu

Laivat redillä

Ranta hiljenee

Jälkkärikahvi ja metaxa

Kaunista on katsella horisonttiin.

Pieni siirtymä ja mojito😋

Valot syttyy

Kyllä ihmisen on hyvä vaan olla😍

Kun se lounas oli tällä kertaa vähän nafti, niin päätettiin lähi kebabilassa poiketa.

Naapurin pharmasiaa vartioi hän, sitkeessä unessa, onnellisen näköisenä.

Döner ja ranuja ja Peja 😍😋 mitä sitä ihminen muuta tarvii.

No ehkä yhden nelijalkaisen kaverin, joka tuli rapsutuksia hakemaan. Söpö kun mikä, tänä poika.

Vielä kun kämpillä voitin backammonin, niin tulee kauniita unia!

Maanantai. Reissun toinen viikko alkoi. Oltiin vähän katseltu, että vielä tänään voi olla vähän sateinen päivä, joten hyvä työntekoon. Aamiainen kämpillä. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kaupassa kävijäksi ja ajattelin suunnistaa sinne vähän isompaan markettiin.

Parvekkeelta katselin, että vähän pilvistä eli hyvä keli. Mekko päälle ja menoks.

Pääsin ovesta ulos, niin alko sataan rakeita😳 No eihän nuo nyt haittaa, kun ovat ihan kivoja pieniä, joten pari askelta lisää….

Siitä se taivas sitten aukeni. Seisoin juuri parvekkeen alla ja pohdin mitä tästä🤔 Palaisko takaisin odottamaan sateen loppumista, mutta kahvihammasta kolotti jo sen verran ja aamupalaa teki mieli eli päätin ottaa pari juoksuaskelta ja sukeltaa lähimarkettiin.

En kastunut ihan pahasti🤪

Kyllä täältä löytyi tuoretta leipää, leikkelettä, juustoa (jota mukava tyttö yritti siivutuskoneella mulle leikata - ei muuten ole helppoa) ja yougurttia. Kamat kainaloon ja menoks, sade oli jo vähän hellittänyt.

Onneksi naapurin rouva oli hissillä yhtä aikaa, se kun ei suostunut yhteistoimintaan. Rouva pinkas kerrosta alas, valot sammui ja hissi toimi. Jokin salainen nappula siellä oli.

Aamupala oikein onnistunut.

Sitten töitä yhteen asti. Hyvin on kyllä työt saanut tehtyä.

Sitten lounaalle. Kadut on märkiä, mutta mitään ei tule taivaalta. Suunta lähelle Dollariin. Kaverille pasta carbonara, mulle kanaa herkkusienten kera. Hyvää oli, vaikka kana vedetään vähän yli. Kun nyt puoli lomalla ollaan niin ruuan kanssa valkkaria.

Unohdin tietenkin ottaa kuvan annoksista, kun oli nälkä.

Otin sitten kuvan vieressä olevasta takasta😂

Jälkkäriks kahvia ja konjakkia. Mä juon 1/3 ja Marko uhrautuu 1+2/3

Meinattiin poistua tässä välissä, mutta sade oli päätynyt toisin. Tilattiin siis punaviiniä.

Oltiin ilmeisen hyviä asiakkaita, kun hetken päästä talo tarjoa kivan juustolautasen😍 ai että oli hyviä asioita lautasella😋

Vesisade ei hellittänyt, joten vielä valkkaria😂 Ruuat, viinit (x3), kahvit ja konjakit = 28€

Sade meinas aiheuttaa päiväkännit.

Kukat tykkäs.

Ja paluu työn ääreen. Väännettiin papereita iltaan.

Vettä tuli aika ajoin ja taivas murisi, joten pysyttiin pirtissä. Ilta kului mukavasti kotimaista musa kuunnellessa. Iltapalaks leipää.

Kiva päivä kämpillä!

Olipahan yö! Juuri kun olin nukahtamassa totesin, että unikoneesta ei tule ilmaa. Sitä sitten ihmettelemään, että menikö se rikki vai lähtikö pistoke seinästä😳 Hetken ihmettelyä ja kolistelua niin kaverikin herää ja siinä sitten todetaan, että sähköthän on kokonaan pois. Eli säkkipimeetä, ilmastointi pois. Ei sitä nyt keskellä yötä mihinkään ruveta soitteleen, vaan päätä tyynyyn.

Pää kyllä tyynyssä, mutta nenä menee tukkoon ja lämminkin hiipii lähelle. Kaikki pienet äänetkin pitää hereillä. Kyllä tänne normaalistikin tuo ison kadun autojen ääni kuuluu, mutta se ei häiritse mitenkään, kun ei siellä torvea soitella, eikä päristellä. No tottakai nyt sitten jokin kovaääninen pyörä vetää vierestä. Valotkin syttyy pieneksi hetkeksi ja sammuu taas.

Eiköhän sitä kuitenkin hetkeksi nukahda ja asmulla sähköt on päällä ja koneet toimii.

Kaivellaan jääkaapista loput eväät ja keitetään kahvit.

Mä aloitan työt ja ajan Markon aurinkoon. Pitää laskea palkkoja ja tehdä kirjanpitoa ja lukea nuo yhdet buustin paperit.

Kello lähentelee puoli kahta, kun tullaan hätyytteleen lounaalle.

Pepsitaivaan alla lounaaksi pitsaa ja pepsiä😀. Täällä on tapana kaikkiin kebab ruokiin tunkea ranskalaiset sinne leivän ja lihan sekaan (ei ne sinne kuulu). Marko kävikin opastamassa paikan pitäjää, että jos tullaan jossain välissä kebabille, niin ranut erikseen😀 \240Jälkkärikahville kävellään yhteen pieneen paikkaan, jossa ei ennen ole oltu. Kahvi on pahaa, mutta pelataan pari erää backcammonia ja mä voitan molemmat pelit💪💪

Vähän eri reittiä takaisin kämpille ja meillä olis ihan vieressä pyörävuokraamo.

Vähän huilausta ja lisää töitä. \240Tänään työpäivä, kun huomenna lähdetään käymään tuolla Durresin keskustassa.

Iltakävelylle ja iltapalalle käy askeleet.

Matkalla pieni pysähdys ja pari kivaa kuvaa. Durresin valot houkuttaa.

Laivan valot valaisee pimenevää iltaa.

Illalliseksi kreikkalaista salaattia….

….ja koftia jaettiin annokset. Oli kyllä huissin hyvää😋😍

Tästä paikasta saa kyllä parhaat lihakääryleet👍👍👍

Kaupasta vesipullo ja karkkipussi ja kämpillä pelikortit käteen. Hävisin aivan kaikki pelit😫

Tänään ajoissa nukkumaan!

Tänään lähdetään Durresiin😀

Nukuttiin pitkään ja kun oli pakko vilkasta sähköpostit, niin kello oli jo melkein kakstoista kun päästiin matkaan. Ilman aamukahvia😵‍💫

Päädyttiin brunssityyppiseen ratkaisuun ja suunnattiin tuttuun hyvään Dollariin.

Lähellä ja niin hyvää sapuskaa.

Otettiin bruchetta annos ja Italualainen antipasto lautanen. Kylkeen cappucinot ja fanta/cola.

Kyllä tässä paikassa nää sapuskat on vaan niin hitsin hyviä. Parempia bruchetteja en ole syönyt missään.

Vatsa täynnä on hyvä lähteä etsimään bussipysäkkiä. Onneks mulla on tämä järjestelyvastaavat mukana.

Tämän polkupyörävuokraamon edestä lähtee siis bussi. Tuolla toisella puolella ei ole mitään jalkakäytävää tai edes tilaa millekkään seisoskelulla. Tosin ei tällä toisella puolellakaan mitään pysäkkiä ole😀 Kyllä se bussi pysähtyy ja pitää vaan siinä vaiheessa sännätä tien yli.

On nää ihmiset täällä ihania😍 Odotellaan bussia ja pyörävuokraamon mies tulee tuomaan ensin yhden jakkaran

Ja sitten toisen, että voidaan istua, kun bussin tuloon on vielä noin kymmenen minuuttia. Iloista hymyä vaan eli ihan pyyteettömästi tuo meille tuolit.

On tää oikeesti mahtava paikka.

Sieltä se meidän punanen bussikin saapui ja toppasi kauniisti.

Täällä on vielä lipunmyyjän bussissa😀 Eli istumaan, tarkenee, lämmintä tänään varmaan 30 astetta.

Lippu maksaa 100 lekeä eli euron. Päästiin Durresiin, on iso city Golemiin verrattuna.

Valitaan viitan mukaan suunta kohti satamaa.

Vastaan tulee gentlemans club ja siellä on bilistä, niin pitäähän meidän mennä kokeileen yks peli. Kivi on suhteessa muihin palloihin vähän pieni, mutta saatiin pelille voittaja ja se en ollut minä.

Yks peli riitti, mutta olis täällä ollut enemmänkin näitä pöytiä. Juomaa löytyi kaapista tasan kaks olutpulloa. Ei kelvanneet meille, pyysin bacardikolat, kun näytti bacardia löytyvän. Siitä sitten juomaa ja ihmettelin vähän, kun lasia tuupataan eteen pelkillä jäillä. No sitä colaa ei ollut, toinen kaveri lähti hakemasn yhden purkin viereisestä kaupasta😂

Matka jatkui ja löydettiin satama. Oli siinä kontti poikineen.

Joku herra vahti kirkkoa.

Matkan ensimmäinen nähtävyyskohde löydetty. Castle of Durres. Tämä yksi torni on selvästi kunnostettu ja sinne pääsi sisään.

Ihan hyvät näkymät ja vanhas linnan muuria ja tornia oli näkyvissä enemmänkin. Kuuma☀️

Joko aikanaan on ollut pitempijaljaisia ihmisiä tai mahdollisille valloittajien tehty liikkuminen hankalaksi. Askelmien korkeus oli vähän eri kun Hervannan rappusissa. Hyvin pärjättiin, kun piteli kaiteesta kiinni.

Seuraava mies oli tykkien ympäröimänä näyttämässä suuntaa.

Rantaan on rakenneltu kiva oleskelualue. Paljon täällä on rakenteilla muutenkin.

En tiedä minkä kunniaksi tai muistoksi patsas oli, mutta mä löysin sieltä yhden miehen lepäilemästä😀

Kivan näköistä. Tästä rantaa pitkin olisi ollut yksi nähtävyys. Jokin sfinksi. Se pilkotti tuolla kauempana. Nyt vaan kyllä on niin kuuma ja matkaa sen verran, että skipattiin ja säästetään ensi kertaan.

Läheltä löytyy vielä amfiteatterin rauniot. Suunnataan sinne.

Pikkusen hienon koulu ohi kuljettiin. Iloista kiljahtelua kuului ikkunasta.

Kivan näköistä katua riitti.

Ja siellä se amfiteatteri on. Vähän on heikossa kunnossa, mutta paljon siinä vielä riittäisi esiin kaivettavaakin.

Nyt on 2/3 nähtävyydet nähty. Riittää tälle päivälle.

Haahuillaan kohti linja-autoasemaa. Torpataan Irish 88 ottamaan juotavaa. Pojalla kiire ja tilaus hiukan pieleen - saatiin vain yksi olut😀 no on meillä vesipullo lisäksi, niin hyvä on näin.

Samalla on aikaa seurata pysäköintikulttuuria. Jos on kadunvarsi täynnä, niin vedä rinnalle ja pysäköi suojatien eteen. Kyllä siitä hyvin ehtii tähän samaan paikkaan kahville.

Tai jos tuo edellinen oli jo varattu, niin vedä vaan tuohon kakkosriviin rinnalle. Tuollain kun jättää kahden auton puoliväliin, niin pääseväthän ne pois😳 vähän kyllä epäilen miten tuo mersu tuosta taipuisi…..

Löydettiin linttiksen lähibaariin…

Ja tätä näkyä en hetkeen ole nähnyt. On se vähän enemmän kuin reikä lattiassa. Hitsin siistiä kyllä ja reisitreeni samalla.

Käsipaperia ei näkynyt, joten poistullessa pyyhin märkiä käsiä hameen helmaan, kun vanha herra tiskin takaa kiikuttaa jo nippua \240lautasliinoja😍

Kierretään vielä linja-autoasemaa ympäri. Olis kymmeniä matkatoimistoja, autovuokraamoja ym.

Yksi juoma vielä bussia odotellessa. Ei ole viskiä vaan valkkaria vähän erilaisessa lasissa (lasia kovasti pyydettiin anteeksi, mutta hyvähän tuo on.)

Kello on hurahtanut kuuteen ja nälkä hiukoo. Onneksi on grilli aseman kulmalla ja hodaria tilaamaan (1,50€/kpl). Joka paikkaan tungetaan niitä ranuja, myös hodariin. Ne oli kyllä siitä helppo poimia suuhunsa ja pääsi kiinni itse herkkuun. Oli kyllä hyvä!

Limupullo kainaloon ja bussipysäkille odotteleen. Nyt ei kauaa tarvinnut odottaa. Bussi tuli aivan täyteen, tuon oman oppaan ansiosta päästiin istumaan. Ikkuna toi mukavan tuulahduksen ja paluumatka ei ollut niin hikinen.

Pysäkkiä liian aikasin hypättiin pois, kun näkyi tuo korjattava rakennus, mutta se ei ollut meidän rakennus vielä. Mutta mikäs sitä rantakatua oli taapertaessa.

Tässä meidän korjattava. Mikähän on noiden sementtisäkkien loppusijoituspaikka🤔

Aurinko juuri painumassa mailleen

On tää nättiä ja ilma on edelleen kuuma

Elban terassilla yksi

Arberieen hetkeksi katsomaan Real - las palmas ja jälkkärit😍 Tiramisut - nam😋

Kotiin katsomasn Liverpoolin peliä. Janojuomana jääteetä.

Olipahan taas kiva päivä!

En ole turhaan kastellut parvekkeen kukkia. Yksi teki kauniin kukkasen, tuo vihreä on tehnyt monta uutta oksaa ja tää ihan kuiva puska pukkaa tuolta vihreää😀

Siis vähän vettä ja höpötystä vaan tarvitaan!

Tänään aamupäivän töihin tarvittiin, kaks tietokonetta ja niiden lisäksi iso näyttö ja molemmat tyypit töihin. Onnistuttiin tekemään laskutus😀👍💪

Vähän palkkoja ja vähän teamsia, niin vähän iltapäivän puolelle meni työt.

Niin ja aamiainen syötiin kämpillä, olin vapaaehtoinen aamupalatarvikkeiden hakija ja sitten sainkin palkaksi mainion lämpöisen toastin.

Päätettiin lähteä lounaalle ja uimaan. Jätettiin kaikki kännykät ja muut pois, niin ei tullut nyt kuvia päivästä.

Lounaalle läheiseen pieneen kababbilaan. Otettiin pita kebabit ja pyydettiin erikseen ne ranut (ei saa tunkea sekaan). Oli kyllä hurjan hyvää, mutta tuo annos ei kyllä ole sitä kebabia mitä meillä syödään. Sitäkin on tarjolla, mutta se on ihan eri nimistä. Tässä versiossa pitaleivän väliin oli kääräisty jauhelihapötkylä, mutta tosiaa äärimmäisen hyvää.

Uimaan! Kyllä on tuo vesi lämmintä. Täällä vois lillua koko päivän. Sen verran rannassa kulkuun osan aikaa, että salakuljetin bikineissä kilon hiekkaa kämpille, vaikka kuinka olin käynyt syvemmällä huuhteluretkellä😀

Rannasta huomaa hyvin, että sesonki on menossa ohi. Reilu viikko sitten, kun saavuin, ranta oli vielä aivan täynnä varjoja ja rantatuoleja. Nyt on suurin osa varjoista ja tuoleista kannettu pois. Siellä täällä näkyy vielä auringon palvojia ja tänään on vesileikeissä ruuhkaa. Jetit ajelee ympäriinsä ja varjoliutokin nousee taivaalle.

Yksi virkistävä uinnin jälkeen Arberian terassilla.

Mun opiskeluista olisi pitänyt tulla jo viimeisenkin esseen arvosana, mutta ei ole tullut. Päätettiin kuitenkin mennä opintojen kunniaksi vähän paremmalle illalliselle.

Lähikaduilta ei kannata kauas lähteä, joten mentiin Shkodraan, kun siellä oli ihan live musaakin. Hyvin soittivat italoklassikoita, kuin olen suomalainen 😀

Tyttöä naurattaa

Otettiin juhlan kunniaksi ihan pullollinen viiniä. Huomaa hopeareunus kaulalla.

Viininlehti kääryleitä - nam👍👍

Pippuripihviä 👍

Siitä parhaasta annoksesta (joka sai 👍👍👍) en sitte tajunnut ottaa kuvaa, kun se oli ensimmäinen. Grillattua fetajuustoa - oli kyllä niiiiin hyvää. Pitää kokeilla saisko paistinpannulla onnistumaan tai sitten näillä on täällä erilaista fetaa.

Jälkkäriks expresso ja konjakki. Ei maailman parasta ruokaa (fetaa lukuunottamatta), mutta hyvää ja täydellisen mukava ilta.

Taputettiin sen verran hyvin bändille, että pianisti tuli jo pöytään kyselemään mistä ollaan kotoisin.

Mutta tämä fonisti/klarinisti oli kyllä taitava. Vei Markon sydämen ja korvat soitollaan, niin piti päästä Astritin kanssa yhteiskuvaan.

Osasi kaveri kyllä soittaa, laittaisin pätkän tänne, mutta tää ei jaksa toistaa videota.

Ihmiset myös vähän tanssahteli ja yhden tytön synttärilaulu laulettiin.

Vielä Arberian terassin kautta kämpille.

Lähikaupan hedelmätiski houkuttelee yötämyöten.

Taas yksi kiva päivä😍

Viimeistä päivää vietetään!

Aamupala kotosalla ja onhan tää niin \240herkullista 😋

Tänään syötiin mitä jääkaapista löytyi, kaupasta piti kipaista hakemassa vain vettä.

Onhan tää luksusta, kun saa toastin suoraan pannulta eteensä.

Pakolliset sähköpostin tarkastukset ja sitten lenkille.

Kuumaa se on edelleen, joten nestetasapainosta on pidettävä huoli.

On tämä hyvin autioitunut viimeviikosta.

Jäätelökoju oli vielä auki ja tuutti tarttui mukaan.

Siipiä tuossa katsellut aina ohimennessä, nyt oli hyvä hetki napata siinä kuva.

Pyörittiin kauppoja, josko olis sakusammakko löytynyt, mutta nyt pitää nostaa kädet pystyyn, ei täällä ole mitään sammakkoa muistuttavaa. Magneetti löytyi (unohdin ottaa kuvan, niin kuvailen huomiselle).

Sen verran lämmintä, että pitää mennä kämpille jäähdytteleen.

Ai niin, pelattiin pari erää backcammonia - voitin molemmat.

Niin ja lounaalla käytiin pitsalla.

Illaks oltiin päätetty mennä vihdoin syömään kalaa. Suunta siis Dollariin, kun siellä ruoka on aina ollut hyvää.

Alkuun bruscettaa - edelleen erinomaisia.

Mä otin haddockia eli koljaa….

Markolle Sea bassia eli meriahventa

Molemmat oli kyllä erinomaisia - pohdittiin, että miksi nyt vasta kalaa…🤔

Tänään ajoissa nukkumaan, huomenna matkapäivä.

Lähdön tunnelmaa tässä aamussa!

Nukuttiin kuitenkin ihan pitkään.

Tässä se eilen ostettu magneetti😀

Aamupalalle Dollariin. Munakas ja capuccino. Cappuccino oli kyllä tavallinen kahvi (joskin oikein hyvää) ja munakkaan kanssa tuli kaikkia herkkuja 😋😍

Dollari kyllä ehdottomasti paras ruokapaikka. Niillä on myös hotelli, täytyykin sitä vähän katsella jossain välissä.

Viimeiset kastellut aamulla ja tämä oli silloin vielä nuppu. Ilmeisesti kuunteli, kun sanoin, että nyt viimeiset vedet ja annoin oikein reilusti. Kun juuri menin vielä ottamaan nupusta kuvaa, niin tämä siellä odotti 😍

Toinen kukka myös kukoistaa.

Tää on se reissun tylsin vaihe. Kun pitää lähteä ja odotella.

Vielä viimeinen kuva asuintalomme ulkokäytävältä.

Tää on varmaan joskus ollut hotelli, tää rakennus. Tässä on ainakin ollut ravintola. Jonkun nimi on ollut Geneve.

Nyt alkaa hermostuttaa miestä. Luvattu kyyti on jo kolme varttia myöhässä ja vielä ei näy.

Kyllä se kyyti sieltä vihdoin tuli, mutta pientä jännitystä ilmassa ehditäänkö lähtötiskille ajoissa. Kuski kyllä kaahaa sen minkä pystyy. Oli myöhässä, kun tie oli vilkastuu poliiseja ja pitänyt toppailla. Siinä sotilasalueella ilmeisesti jotain menossa. Joukkoja Kosovoon?

Vielä oli tiski auki, ei tarvinnut jonottaa😂

Turvatarkastukseen ja passikontrolliin ihan pieni hetki. Oli tuo iso mylly turvatarkastuksessa, niin ei tarvinnut laukkua purkaa ja automaattipassintarkastus toimi moitteetta.

Pissalle ehti sännätä, mutta olis tällä kentällä ollut ihan kiva hetki viettää. Kaupat ja kahvilat näytti kivoilta.

On täällä kuulemma muuttunut. Marko on vuonna 2017 käynyt ekan kerran ja silloin oli ollut kentän lähellä yksi parkkipaikka. Nyt niitä on kahdeksan isoa. Terminaalissa vain yksi T-kauppa (siellä kuulemma kuvankaunis neito), nyt oli useampi kauppa, neitoihin ei ehditty kiinnittää huomiota.

Miten niin tultiin viimetipassa😳 Tultiin vaan kun ei ollut enää ruuhkaa.

Tänne joutui hetken odottaan.

Vaihto Budabestissä sujui mainiosti ja ehdittiin syömäänkin.

Finnairin lennolla kotiin, mustikkamehu oli hyvää, muutenhan tuo ei eroa nykyään mistä halpalentoyhtiöstä.

Tommi vastassa, joten joutuisasti kotiin.

Muutama huomio Albaniasta❣️

Kuullut niin paljon paikasta, että oli hienoa päästä itse katsomaan. Vähän jännitti kuitenkin. Mutta kaikki meni hienosti ja täytyy sanoa, että tykästyin kyllä paikkaa ja paljon!

Ihmiset on ystävällisiä. Autetaan turistia, eikä olla käsi ojossa pyytämässä rahaa.

Ranta on kerrassaan upea!

Kaikki puhuu englantia, joten hyvin pärjää.

Valuutta on leke, mutta eurot kelpaa myös. Eli voi ihan sujuvasti maksaa samallakin kertaa vaikka euroilla ja lekeillä. Kurssi oli 1€ = 100 lekeä eli helppoa asioida.

Hintataso oli vielä hyvinkin edullinen. Olut 1,5 - 4 euroa. Viini 200-300 lekeä. Pasta, pitsa, kebab 400-600 lekeä. Annokset ihan hirmuisen isoja.

Olis myös paljon nähtävääkin, Tirana, Durres (siellä sentään käytiin), luonnonpuisto yms.

Töitäkin pystyi tekemään oikein hyvin.

Heinä-elokuu on kuulemma jo ihan tukkoista, turisteja jo liikaa? Mutta kesä tai syyskuussa on vielä ihan mukavan väljää.

Palaan ehkä vielä joskus😍