No entries have been mapped yet.
1
Visulahti

Tää on mun elämäni paras päivä! Näin totesi pieni mies ja halasi, kun saavuttiin Visulahteen😍

Matkailuauto siis kerrankin suoriutui matkasta. Siis ainakin matkasta tänne päin, katsotaan sitten miten paluumatka sujuu.

Päivät kulunut niin vesileikeissä ja illalla sammahtanut hyvissä ajoin. Rankkaa puuhaa tuo uiminen.

En ole siis muistanut päivittäin kirjoittaa, joten syntyjään nyt tähän vain kuvakavaladi reissusta.

Lähdetään!

Poikettiin Heinolan tähtihoviin lounaalle ja toki piti matkajäätelöt ottaa mukaan.

Hei me päästiin perille ja auto parkkiin ja kohti vesipuistoa.

Kerrankin se auto on ihan siinä käytössä mihin se on hankittu😂

Dinokuva piti saada, tosin Iivari oli jo sitä mieltä, että altaaseen eikä mitään kuvia.

Rivakkaa askelta kohti kohdetta.

Tässä altaassa (polveen asti vettä) vietettiin tunteja kontaten😂 Milloin ajettiin toisiamme takaa ja välillä joku seiso mun selän päällä😱

Nää uudet biksut meinaa olla vähän liian anteliaat tässä vauhdissa.

Rankat leikit vaatii välipalan, että jaksaa….

Kuivaamaan leikkejä väliin.

Enpä muista koska karusellissa viimeksi olisin ollut, mutta nyt oltiin koko porukka.

Että tää on kivaa😎

Mutta iltauinnille nyt aina jaksaa ja tässä järvessä vesi on kuin linnunmaitoa.

Iltasella meillä oli oma DJ - soitti muuten hyvää musaa.

Seuraavaksi päiväksi saatiin mukaan Pasi (Maijan mies).

Ilma ei niin upea kuun eilen, mutta kyllä nytkin tarkeni.

Tiukka kisa. Keskirata luistaa parhaiten. Eilen kun laskettiin, niin hetken aikaa pelkäsin, että ei pysähdy ennen peräseinää😂

Kivaa on

Ai niin piti vielä sanoa, että aamu aloitettiin ammusaunalla ja uinnilla.

Jaksaa jaksaa polskia. Pieni mies väsähti ja torkahti aurinkotuoliin. Siitä sateen sattuessa poika kainaloon ja autolle.

Pienet voimaunet auttoi ja taas jaksettiin lähteä uusiin seikkailuihin.

Vahakabinetti! Ensin tervehtii presidentit.

Donneria seurassa voi hetken istahtaa.

Sibelius oli myös paikalla sävellyspuuhissa.

Mannerheim ja

Joulupukki

Ja muuta väkeä😀

Pääsinhän mä Termuakin moikkaan.

Ei noista suurin osa kovin näköisiä ollut, mutta ihan kiva paikka poiketa. Kivasti järjestelty ja tarinaa kuului kaiuttimista. Roppakaupalla siellä oli porukkaa. Iivaria kyllä alkuun vähän pelotti nuo tyypit.

Ensimmäisen päivän oli oikein markiisikin varjona, mutta tämän päivän tuulen takia pistin kasaan. Leiritunnelmas kuitenkin!

Iltapalalle nuotiolle! Makkaraa, maissia ja vaahtokarkkia, sekä eilisen pizan jämiä.

Äiti, poika ja uusi perheenjäsen Dino nimeltään Rex.

Maha täynnä on helppo hymyillä.